Maija Anttila
Muusikko
Olen bassoklarinetisti, ja esiintyvän taiteilijan työssäni olen keskittynyt erityisesti aikamme musiikin esittämiseen, soittaen lukuisia kantaesityksiä ja tehden jatkuvasti yhteistyötä uuden musiikin säveltäjien kanssa. Työskentelen aktiivisesti myös vapaan improvisaation, luovan ohjelmoinnin ja multimediataiteen parissa.
Sooloprojektieni ohella kuulun Tampering Ensemblen soittajistoon, sekä konsertoin Trio Trecolorin ja Barmy FiveSeveN:in kanssa. Olen opiskellut musiikkia Suomessa, Ranskassa ja Hollannissa, ja valmistunut musiikin maisteriksi Amsterdamin konservatoriosta vuonna 2020. Taiteellista toimintaani, opintojani ja sävellystilauksia ovat tukeneet mm. Suomen Kulttuurirahasto, Musiikin edistämissäätiö MES, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto.
Yhteys:
www.maijaanttila.fi