IÄNI – itäsuomalainen kulttuurijulkaisu. 1/2022

Minulla on ilo ja kunnia avata tämän lehden visuaalisen taiteen palsta, jossa kuvataideyhdistys Ars Nova ry kutsuu eri henkilöitä kirjoittamaan sanasen aiheesta kuvataide.

Rakkaudesta lajiin olen itse mukana monessa, missä voin työskennellä kuvataiteen parissa. Edustan savonlinnalaista kuvataideyhdistys Ars Novaa, joten linkitän tämän kirjoitukseni yhdistystoimintaan.

Edellisellä paikkakunnalla asuessani hoksasin yhdistystoiminnan merkittävyyden: se on alusta, jossa verkostoitua ja päästä vaikuttamaan alueellisesti oman alan toimintoihin.

Taideyhdistysten tekemiset ovat merkittävä osa paikkakuntien kulttuurikenttää. Monesti yhdistykset seisovat kohtuullisen tukevasti aloillaan vuodesta toiseen, koska ovat kasvattaneet rankoja ja omanlaisia elimiä, joiden avulla hengittää. Toisaalta niiden toiminta perustuu tietynlaisten rattaiden pyörimiseen, joka voi toisinaan tuntua tahmealta muuntautumaan uuteen. Uusiakin avauksia tapahtuu, ja pitkällä aikajänteellä toimintaa tarkastellessa siitä voi löytyä paljon. Tarvitaan sopivaa vaihtuvuutta.

Mikäli kaupunki tavoitteellisesti pyrkisi siihen, että kaikki taiteenlajit olisivat komeasti edustettuina sen kulttuurikentällä, tulisi sen suhtautua kannustavasti näiden toimintaan. Kannuste voi rahan sijaan olla yhteistyötä ja -suunnittelua, tai tilojen tarjoamista kulttuurin käyttöön. Voittoa lasketaan tapahtuvan silloin, kun tulot ohittavat menot. Mutta millainen voitto on se, kun kaupunki tukee ostamalla kokoelmiinsa oman paikkakunnan taiteilijan teoksen? Millainen voitto on se, kun katukuva saa tilataideteoksen, joka saa aikaan keskustelua? Millainen tulos on se, kun kulttuurimatkailijat poikkeavat paikallisessa museossa kokemassa taide-elämyksiä?

Ajattelen, että kuvataiteella on paikallisest muitakin tehtäviä, kuin näkyä galleriakauppoina heinäkuisessa kaupunkikuvassa. Se, että on taidemyyntiä, ei ole riittävän monipuolinen tarjonta. Kuvataide on tutkivaa, ei pelkkiä valmiita kuvia. Puhumattakaan siitä, että kokeminen on kesäaikaan sidonnainen. Taide keskustelee ja heijastelee siitä paikasta käsin, missä se sattuu olemaan. Tarve kokea ja toteuttaa taidetta ei katoa heinäkuun jälkeen.

Parhaimmillaan kaupungin ja kuvataideyhdistyksen teot tukevat toisiaan: kaupunki tukee yhdistyksen resursseja mahdollistaen sen, että yhdistys voi ylipäätänsä toteuttaa laadukasta toimintaa, joka puolestaan työllistää ja tarjoaa ympäristölleen monipuolisia kokemuksia. Kaupunki on elävämpi ja sivistyneempi paikka elää. Kaupunki pääsee toteuttamaan kuntalain mukaista kulttuuritoimintaa ja ammattilaiset pääsevät vaikuttamaan toimintaan omalla paikkakunnallaan.

Tämän kirjoituksen myötä toivon, että saamme koottua näkökulmia kuvataiteen haasteista, iloista, tarpeista, tiloista, olemuksesta ja muista näkökulmista. On aika nostaa kuvataide säännölliseen julkiseen keskusteluun myös Savonlinnassa!