IÄNI – itäsuomalainen kulttuurijulkaisu. 2/2024
Merkityksellisiä hetkiä
Veera Kolehmainen
Rakastan ihmisiä. Erityisesti pidän hyvistä keskusteluista. Joskus keskustelu lähtee liikkeelle nopeasti ja etenee vauhdilla. Joskus tuntuu, ettei se ota käynnistyäkseen laisinkaan.
Joidenkin ihmisten kanssa kokee selvästi voimakkaampaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. On ehkä joku yhteinen asia tai kokemus jaettavana. Aina se ei toisaalta vaadi edes sitä. Joskus yhteys syntyy yllättävälläkin tavalla. Tai jopa sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa ei yhteistä ensiksi ajatellut olevan lainkaan.
Moni kokee voimakasta yhteyttä kanssaihmisten ohella paikkoihin, luontoon, taiteeseen tai muuhun itselle tärkeään asiaan. Uusien yhteyksien muodostumista luonnollisesti helpottaa, jos on avoin uudelle ja vieraalle.
Yhteyden kokeminen tuntuu hyvältä, usein myös merkitykselliseltä. Joskus yhteydet katkeavat, ja sekään ei ole pelkästään huono asia. Itse asiassa niiden merkityksellisyyskään ei aina katoa sen myötä, vaan joskus jopa syvenee.
Joidenkin kanssa sen sijaan ei synny yhteyttä edes ajan kanssa. Asia ei siis liene vain meidän käsissämme.
Kuva: Iita Sillanpää