IÄNI - itäsuomalainen kulttuurijulkaisu
IÄNI kutsuu kulttuurin, taiteen ja luovien alojen toimijoita koko Itä-Suomesta yhteiseen tiedotukseen. Se avaa keskustelua kulttuurista, taiteesta ja luovista aloista, antaen äänen tekijöille itselleen. IÄNI on ajaton, itäsuomalainen julkaisu, jonka julkaisijana toimii itäsuomalainen luovien alojen yhdistys Pääkonttori ry. Paperinumero ilmestyy 3 kertaa vuodessa ja digisisältöjä jaetaan myös verkossa.
Ota yhteys toimitukseen: kulttuuri.iani@gmail.com
Lue lehti verkossa
Syksyn 2024 numeron teemana on yhteydet. Numerossa mm. Jaakko Ruuska pohtii välimatkojen ulottuvuuksia ja paikan yhteyttä identiteettiin, kuvanveistäjä Jarmo Vellonen ja artisti Niina Annika avaavat omia yhteyksiään taiteeseen ja viiteen kysymykseen vastaa näyttämötaiteilija Henry Räsänen. Kannessa Juri Ringsin valokuvataidetta.
Yhteydet-numero julkaistaan jälleen paperisena!
Yhteenkuuluvuudesta ja yksinäisyydestä
3.9.2024
Minua taiteilijana ja tutkijana kiehtoo erityisesti paikan yhteys identiteettiin. Olen vakuuttunut siitä, että paikat vaikuttavat siihen, millaisia me olemme, sillä hahmotamme todellisuutta aina jostakin paikasta katsottuna.
Yhteydet
3.9.2024
Lähdettyäni synnyinseudultani Savonlinnasta opiskelemaan Helsinkiin noin 40 vuotta sitten ei ollut varmaa, säilyvätkö yhteydet kotiseutuun ennallaan.
Punainen lanka yhteyden rakentajana
3.9.2024
Punainen lanka – elämän merkityksellisyyttä etsimässä -teoskokonaisuus tuo esiin poikkeuksellisen rohkeiden ihmisten elämäntarinoita yhteisö- ja valokuvataiteen keinoin. Kokemuksiaan ja tunteitaan on avannut 25 eri-ikäistä, eri elämäntilanteissa olevaa pohjoissavolaista.
Musiikki on yhdistävä voima
3.9.2024
Musiikki on minulle tie toisten luo. Kaikenlainen ”small talk” on itselleni vaikeaa, ja taipumukseni syvälliseen ihmisyyden ja elämän tutkailuun pääsee oikeuksiinsa uppoutuessani tekemään musiikkia ja kokemuspohjaisia laulunsanoituksia. Musiikin kautta uskallan jakaa sellaisia asioita, joita en muuten arjessa ottaisi esille, vaikka haluaisinkin.
Merkityksellisiä hetkiä
3.9.2024
Rakastan ihmisiä. Erityisesti pidän hyvistä keskusteluista. Joskus keskustelu lähtee liikkeelle nopeasti ja etenee vauhdilla. Joskus tuntuu, ettei se ota käynnistyäkseen laisinkaan.
Feodaalisesta festivaalikentästä omavaraisempaan kulttuurikeskittymään
1.6.2024
Viime vuosina on ansiokkaasti herätty keskustelemaan kulttuurikentän valtarakenteista, tarkastellen esimerkiksi, jakaantuvatko työmahdollisuudet eri sukupuolia tai taustoja edustavien taiteilijoiden osalta samassa suhteessa kuin ryhmät ovat väestössä edustettuna.
Ja vahvin niistä on empatia
1.6.2024
Erään imatralaislähtöisen punavuorelaisen toimittajan tv-ohjelmassa vierailtiin helsinkiläisessä kodissa. Ohjelmassa kohkattiin siitä, miten sitä ollaan niin ullanlinnalaisia, että pitää käyttää sisätossuja.
Hallituksen väki esittäytyy
1.6.2024
IÄNI-lehteä julkaisevalle Pääkonttori ry:lle valittiin alkuvuodesta uusi hallitus. Nyt sen jäsenet kertovat, mikä sai heidät lähtemään mukaan toimintaan.
Meidän yhteinen tienoo
1.6.2024
Kotitienoo, lähitienoo, kylätienoo. Ketä ja mitä kaikkea sinä koet osaksi elinpiiriäsi? Kesäkuun IÄNI avaa silmiä mm. sille, kuinka kaukaa voimme vielä katsoa lähelle.
Tunne, joka sisällä palaa
1.12.2023
Löysin juureni Itä-Suomesta 15-vuotiaana, kun muutin Savonlinnaan. Yllättäen kaikki isovanhempani alkoivat kertoilla tarinoita heidän nuoruudestaan tai lapsuudestaan. Sellaisia tarinoita, joita en ollut koskaan kuullut Keski-Suomessa lapsena asuessani.
Juuret
1.12.2023
On monenlaisia juuria. Sitkeitä, syvällä kulkevia; niitä, jotka kulkevat enemmän pinnassa; tuoreita, vasta maan lävistäneitä. Jos on juurtunut tavalla tai toisella johonkin paikkaan, maa pitää kiinni ja antaa omastaan, antaa ihmiselle olemuksen ja ominaismaun niin kuin etelärinne viinirypäleelle.
Miltä nyt tuntuu?
1.12.2023
Vanha mies kulkee lapsuutensa katuja ja häkeltyy muistojen vyöryä. Aurinko osuu ikkunoihin, jotka heittävät vastakkaiselle seinälle heijastuksia. Värit, tuoksut ja nuoren henkäyksen muisto toisella poskella assosioituvat aisteissa. Poikkeaako pieneen galleriaan kivijalassa? Tuo sininen väri...
5 kysymystä – Sillanrakentajat
1.12.2023
"Taidekentällä on ihanaa olla osa nopealiikkeisiä luovia prosesseja, joissa ideat muotoutuvat jatkuvasti konkreettisiksi teoksiksi tai teoiksi. Tuntuu, että kaikki on koko ajan liikkeessä ja kehittyy. Rakastan tätä nopeatempoista alaa, joka nopeista liikkeistään huolimatta kuitenkin useimmiten huokuu myös kärsivällisyyttä ja empatiaa."
Kesälahdella Kalevalan alkulähteillä
1.12.2023
”Kesälahden pitäjässä Karjalassa, viivyin jonkun aikaa sitten neljä päivää talonpoikaistalossa, sillä isäntä ja useat muut osasivat siellä paljon runoja, joita sain kirjoittaa.” Kesäkuun alussa 1828 Elias Lönnrot saapui jalkapatikassa ja vesisateessa Karjalan portille, Kesälahdelle.
Utopioista, ihanteista, visioista ja haaveista
15.9.2023
Tämän numeron teemana on Utopia. Kotimaisten kielten keskus kuvailee utopiaa haaveelliseksi suunnitelmaksi, kaukaiseksi ihanneyhteiskunnaksi. Lehtemme käsittelee aihetta mm. pelien ja festivaalien näkökulmasta, joihin molempiin rakennetaan tietoisesti vaihtoehtoisia todellisuuksia.
Betoniin kätketty ilo – ja kärsimys
14.9.2023
Taideteoksen tekeminen alkaa usein tyytymättömyydestä. ”Maailma on minulle vieras, eikä se puhu kieltäni.” Taiteilija maalaa kivelle silmät, taivuttaa raudasta vartalon ja muotoilee betonista omat kasvonsa. Hän luo itselleen ystävän, heimon ja väen, joka on hänelle tuttu.
Festivaalin ilo ja arkinen todellisuus
14.9.2023
Kesäfestarin portista sisään astuessaan voi parhaimmillaan kokea siirtyvänsä vaihto- ehtoiseen yhteiskuntaan, jossa olemista määrittelevät vastuiden ja velvollisuuksien täyttämisen sijaan ilonpito, musiikki, huolettomuus ja yhteenkuuluvuuden tunne.
Pieni museo isojen kisoissa
14.9.2023
Vuodesta 2014 alkaen on järjestetty valtakunnallinen Vuoden museo -kilpailu, joka kasvattaa suosiotaan. Arvonimen ovat voittaneet sellaiset museokonkarit kuin Helsingin kaupunginmuseo, Espoon modernin taiteen museo EMMA, Serlachius-museo Gösta ja vuonna 2022 Poliisimuseo Tampereelta. Kyseiset museot ovat isoja, suurten kaupunkien suosittuja organisaatioita.
Pelit luovat maailmoja tyhjästä
14.9.2023
”Hävitäkin täytyy, koska kaikki pelit rullaa niin”, laulaa Apulanta biisissään PVC-unelmia. Yleinen kuva peleistä perustuu vanhaan kokemukseen vastakkain asettelevista kisailuista, joissa pelaajat yrittävät päihittää toisensa pelin sääntöjen mukaan.
TULKKINA LUOVAN TYÖN TEKIJÖILLE
3.6.2023
Savonlinnan seudulta löytyy monenlaista luovaa tekemistä. IÄNI avaa toisessa numerossaan ajatuksia luovan työn takaa.
Vapautta ajatella ja tehdä asiat toisin – mietteitä luovan työn ääreltä
3.6.2023
Millaisia merkityksiä luovan työn tekemisen taustalta löytyy? Luovuus on voimavara, joka voi ilmentyä monella tavalla. Craft & Design Savonlinna -verkoston käsityöläiset ja muotoilijat kertovat luovan työn merkityksestä elämässään, käsitellen sitä kukin oman ammattinsa näkökulmasta.
Klassisen musiikin nuoret lupaukset Savonlinnan kesässä
3.6.2023
Kesäisessä Savonlinnassa voi kuulla ihmeellisen taidokasta laulua ja soittoa musiikkiopistorakennuksen ikkunasta tai konserteissa ympäri kaupunkia.
Kaupunkifestivaalin merkityksestä
3.6.2023
S creatives Festival on Savonlinnan ja Itä-Suomen luovien alojen kaupunkifestivaali. Osallistuin itse vuoden 2022 festivaalille lavarunoutta ja nykytanssia yhdistävällä, improvisoidulla duetolla lavarunoilija ”Nihkee Akka” Jonna Nummelan kanssa.
Prosenttitaide: Kuvataiteella monipuolisesti virikkeinen ympäristö
3.6.2023
Taiteen edistämiskeskus mahdollistaa rakennuttajien hakea avustusta “prosenttitaiteeseen”, jossa rakennuskustannuksista käytetään tietty prosentti visuaaliseen taiteeseen rakennusvaiheessa.
Vahvistetaan ääntämme
17.11.2022
Savonlinnalainen kulttuurielämä on saanut uuden äänenkannattajan. Tämä on kulttuurijulkaisu IÄNI.
Rakkaudesta lajiin
17.11.2022
Minulla on ilo ja kunnia avata tämän lehden visuaalisen taiteen palsta, jossa kuvataideyhdistys Ars Nova ry kutsuu eri henkilöitä kirjoittamaan sanasen aiheesta kuvataide.
Iäni paperilla
Uusin numero (1/2024) on luettavissa poikkeuksellisesti vain verkossa.
Ilmaisjakeluna toimitettava kulttuurijulkaisu IÄNI ilmestyy 3 kertaa vuodessa. Viimeisimmän paperilehden (3/2023) jakelupisteet:
ENONKOSKI Maitolaituri Kahvila & Puoti, Enonkoskentie 11
HELSINKI Kulttuurikeskus Caisa, Kaikukatu 4 B
IMATRA Kulttuuritalo Virta, Virastokatu 1
JOENSUU Joensuun taidemuseo Onni, Kirkkokatu 23 • NÄYTTÄMÖ-teatteri, Koskikatu 8 • Taidekeskus Ahjo, Kirkkokatu 23
JUVA Juvan kunnankirjasto, Raili Kostian tie 2
KERIMÄKI Kerimäen kirjasto, Kerimäentie 6
KESÄLAHTI Sovintola, Pyhäjärventie 8
KUOPIO Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3 • Kuopion pääkirjasto, Maaherrankatu 12 • Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35
LAPPEENRANTA Galleria Pihatto, Valtakatu 80 • Kulttuuritila Nuijamies, Valtakatu 39 • Lappeenrannan taidemuseo, Kristiinankatu 8-10
MIKKELI Mikkelin matkailuneuvonta, Maaherrankatu 9-11 • Mikkelin Teatteri, Savilahdenkatu 11 • Mikkelin taidemuseo, Maaherrankatu 18-20 (kauppakeskus Akseli, 2. krs.)
OUTOKUMPU Kulttuuritalo Marita, Koulukatu 1 • Kosilkan kahvila, Kummunkatu 2
PARIKKALA Bar Cafe Assa, Parikkalantie 10
PIEKSÄMÄKI Kulttuurikeskus Poleeni, Savontie 13
PUNKAHARJU Punkaharjun kirjasto, Tehtaantie 5
RANTASALMI Rantasalmen kirjasto, Poikkitie 2
SAVONLINNA Elokuvateatteri Killa, Punkaharjuntie 3 • Elokuvateatteri Kuvalinna, Olavinkatu 13 • Kirjastoauto Loisku Lumpehinen, kirjastoautopysäkit • Kulttuurikellari, Olavinkatu 34 • Linnalan opisto, Sotilaspojankatu 7 • Pääkirjasto Joeli, Asemantie 5 • Riihisaari – Savonlinnan museo, Riihisaari • Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto, Sotilaspojankatu 1 • Savonlinnan taidelukio, Sotilaspojankatu 3 • Savonlinnan teatteri, Kylpylaitoksentie 4 • Savonlinnan teatterin myyntipalvelu, Kauppatori 1 • Sokos Hotel Seurahuone, Kauppatori 4-6
SAVONRANTA Savonrannan kirjasto, Kangastie 3
SULKAVA Kioski Alanteen Helmi, Alanteentie 17
VARKAUS Keskuskonttori, Taipaleentie 15