IÄNI – itäsuomalainen kulttuurijulkaisu. 1/2023
Kaupunkifestivaalin merkityksestä
Eevi Kinnunen
S creatives Festival on Savonlinnan ja Itä-Suomen luovien alojen kaupunkifestivaali. Osallistuin itse vuoden 2022 festivaalille lavarunoutta ja nykytanssia yhdistävällä, improvisoidulla duetolla lavarunoilija ”Nihkee Akka” Jonna Nummelan kanssa.
Kaupunkifestivaali tuo taiteen savonlinnalaisten luokse, se tulee kaduille, puistoihin ja kahviloihin, se valtaa tyhjiä liiketiloja ja ottaa haltuun jo ennestään tuttuja kulttuurin kohtaamispaikkoja ja lavoja. Taiteen kokemisen mahdollisuus kurottautuu teatterilavojen ja gallerioiden ulkopuolelle, taide ei ainoastaan kutsu luokseen, vaan tulee ihmisen luokse spontaanilla tavalla. Aamukävelyllä naapuritalon tyhjän liiketilan on vallannut paikallisen kuvataiteilijan teokset, kauppareissulla voi törmätä musiikkiesitykseen tai käsityötyöpajaan, illalla voi suunnata Kulttuurikellarille konserttiin.
Itäsuomalainen kaupunkifestivaali ei tuo lähemmäksi pelkästään taiteilijaa ja yleisöä, mutta myös taiteen tekijät keskenään. Harvempaan asutuilla alueilla, joissa kulttuurin resurssit usein hajautuvat epätasaisesti, toimii paikallinen festivaali yhtenä alustana alueen luovan alan ammattilaisten kohtaamiselle. Verkostoituessa syntyy yhteyksiä ja yhteistyötä. Syntyy mahdollisuuksia. Ideoita. Usein ideoista tulee totta, kunhan mukaan saadaan myös tarkoitukseen sopiva tuki ja rahoitus.
Kulttuurin arvo ja asema yhteiskunnassa ovat jatkuvan kyseenalaistamisen kohteena. Kulttuurialan arvoa perustellaan numeroiden ja tuottavuuden kannalta ja kulttuurin aineeton- ja itseisarvo jää usein keskustelussa varjoon. Jokainen meistä kuluttaa kulttuurisisältöjä päivittäin, usein ihan huomaamatta. Taide on kahvimukissa, sarjakuvassa, tv:ssä, pienillä ja isoilla lavoilla, se on lapsen askelissa olohuoneessa ja karaokelaulajan huulilla. Se on tekstissä, liikkeessä, kuvassa, äänessä ja monessa muussa. Meissä kaikissa. Taide voi olla kyseenalaistaja, lohduttaja, vaatija, esille tuoja ja heijastaja, se voi innostaa, suututtaa, naurattaa, itkettää, ihmetyttää ja yllättää. Parhaimpina hetkinä se koskettaa. Taide ja kulttuuri tuntuu, ja tunteminen, jos mikä, on rohkeaa. S creatives Festivalilla on mahdollisuus tavoitella ja tarjota kaikkea tätä kesäisessä Savonlinnassa. Nähdään yleisössä!
Kuva: Arnaud Beelen