IÄNI – itäsuomalainen kulttuurijulkaisu. 2/2023

Kesäfestarin portista sisään astuessaan voi parhaimmillaan kokea siirtyvänsä vaihto- ehtoiseen yhteiskuntaan, jossa olemista määrittelevät vastuiden ja velvollisuuksien täyttämisen sijaan ilonpito, musiikki, huolettomuus ja yhteenkuuluvuuden tunne.

Matkustaminen, leiriytyminen, päihtyminen (usein, ei aina), kiinnostavat ihmiset, auringossa loikoilu, yhteisen sadeviitan alle ujuttautuminen, suosikkiyhtyeiden mukana kuorossa hoilaaminen – mikä ihana todellisuuspako!

Oma ihana ja todellinen utopiani on kotipaikkakunnallani Sulkavalla järjestämämme vaihtoehtomusiikkiin keskittyvä Ihmemaa-festivaali. Rakkaan Saimaan rannalle kokoontuu kulttuurista nauttivia huipputyyppejä ja hengenheimolaisia, joista valtaosaa näen yleensä vain suurissa yliopistokaupungeissa. Tunnelma on lämmin ja turvallinen, soitto soi, tanssimme ja juttelemme. Yhtenä kesäiltana maaseudun ja kaupungin parhaat puolet yhdistyvät mitä kauneimmalla tavalla. Voisipa jokainen lauantai olla sellainen.

Festivaalikävijöille mieluisan kokemuksen eteen on kuitenkin suunniteltu, rakennettu ja hallinnoitu yhden pikkuruisen yhteiskunnan verran infraa ja palveluita, joita ei välttämättä huomaisikaan ennen kuin ne puuttuvat. Pienessä eteläsavolaisessa pitäjässä monet festivaalin järjestämiseen liittyvät asiat hoituvat mutkattomasti verkostojen ja sukulaisavun siivittäminä. Esimerkiksi artistien majoittamiseen ja muonitukseen löytyy helposti apukäsiä. Toisaalta väen vähyyden vuoksi etenkin ruoanmyyjien ja järjestyksenvalvojien löytäminen vaatii aikamoista kivien kääntämistä. Ihmemaa rakentuu kaveriporukan harrastuspohjalta vapaaehtoisvoimin, tunteja laskematta.

Monet utopiayhteisöt ovat lopulta kaatuneet siihen, ettei elämä olekaan ollut niin helppoa kuin oli luvattu. Selviytymisen eteen on pitänyt ponnistella, jakaa tehtäviä, muuttaa suunnitelmia ja hyväksyä realiteetit. Pelkkä visio harvoin kantaa pitkälle, jos se ei keskustele käytännön reunaehtojen kanssa. Tästä esimerkkinä koettiin tänä kesänä katastrofaalisesti epäonnistuneiden järjestelyiden vuoksi historiaan jääneet Epäjohdonmukaisten tanssiaiset Kuusamossa. Festivaalin yleisö kuvaili “Epiksiä” kutakuinkin ainutlaatuisen eeppiseksi yhteisölliseksi kokemukseksi. Yleisön vahva keskinäinen solidaarisuus ja huumorilla absurdeihin tilanteisiin suhtautuminen enemmän kuin pelastivat tapahtuman.

Festareilla käyminen vastaa ihmisen lajityypillisiin tarpeisiin olla laumassa ja kokea taidetta. Molemmat tarpeet taitavat jäädä nyky-yhteiskunnassa kroonisesti vajaalle huomiolle ja arvostukselle, joten onneksi festareita sentään on. Emmekö voisikin ottaa niiltä mukaan kokemuksen siitä, että yhteisöllisyyden, ilon ja taiteen täyteinen elämä on tavoittelemisen arvoinen utopia?

Kirjoittaja on sulkavalaisen Ihmekollektiivi ry:n puheenjohtaja.

Kuva: Veera Halttunen