IÄNI – itäsuomalainen kulttuurijulkaisu. 1/2025

Kuka olet?

Kauppaneuvos Kyösti Kakkonen.

 

Mistä tulet?

Pohjois-Karjalasta. Olen kotoisin Kiihtelysvaaran kunnasta, joka on tällä hetkellä osa Joensuuta.

 

Mitä teet?

Olen yritysjohtaja, pääomasijoittaja, ja mukana useissa kymmenissä yrityksissä pääomistajan roolissa. Teen eteenpäin katsovaa Suomi-työtä, kun Suomi tarvitsee investointeja ja sitä kautta syntyy työtä.

Kulttuuri on elämässä läsnä koko ajan. Minullahan on designissa, keramiikassa ja lasissa Suomen merkittävin kokoelma. Meitä on Suomessa kolme: minun kokoelmani, Suomen Lasimuseo ja Designmuseo. Lasimuseossa esinemäärä on kokoelmaani suurempi.

Keräämäni esineet ovat kansainvälisesti palkittuja töitä. Keramiikka- ja lasidesignissa on oltu laajimmin maailman parhaita. Tuskin kukaan suomalainen taidemaalari mahtuu sadan parhaan taidemaalarin kärkeen kansainvälisesti, toisin kuin muotoilijat Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva.

Yleensä kun näyttely rakennetaan, teokset kerätään yksityishenkilöiltä. Minun kokoelmistani tehdään omat näyttelynsä. Ostan nykypäiväisesti ja haluan, että kokoelma on niin laaja, että sen pohjalta voi tehdä näyttelyn. Kokoelmieni pohjalta voikin rakentaa yli 30 taiteilijakohtaista näyttelyä. Eurooppalaisissa museoissa näyttelyitä on ollut kolmessakin merkittävässä museossa samaan aikaan.

 

Miksi rahoitat kulttuuria?

Kulttuurin tukeminen isosti on työllistämistä. Espoon modernin taiteen museo EMMAssa kokoelmani on esillä pitkäaikaisesti. Näyttelyitä on ollut myös Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä ja Finlaysonilla Tampereella. Japanissa oli juuri kymmenen näyttelyä, jotka purettiin äskettäin. Euroopassa on ollut kaikkiaan yli 40 näyttelyä.

Jo opiskeluaikana keräsin maalaustaidetta, mutta designkeramiikkaa ja -lasia olen kerännyt 1980- luvulta lähtien. Sitä edelsi toteamus, etten pysty luomaan merkittävää kokoelmaa maalaustaiteessa. Yläluokkaiset perheet olivat kalliisti ostaneet maalauksia, lasia ja keramiikkaesineitä. Kun perikunnat sitten myivät teoksia, taidekauppiaita kiinnostivat vain öljymaalaukset.

Tuossa oli oiva hetki lähteä ostamaan designia.

Tuli vuosi 1993 ja lama kiihtyi. Arvokasta kulttuuriperintöä olisi valunut ulkomaille. Aloin toimia vastavoimana: Olen 15 vuoden ajan ostanut designia takaisin Suomeen, jotteivät teokset jää ulkomaille.

Näen hankintani ja kulttuurin rahoittamisen isompana Suomi-työnä. Suomalaisen sielun säilyttäminen on tärkeää. Kulttuuriperimän kautta ponnistamme. Meidän tulee ylläpitää osaamista ja perintöä sukupolvien kierrossa. Kulttuurista ammennetaan voimaa.

Näyttelyjen kautta esittelemme Suomea ulkomailla. Koen olevani isänmaan asialla.

Tämän koen jatkumona – kun on lahjakkaita designereita, heitä pitäisi tukea. Paras tukimuoto on ostaa heidän töitään. Menen tapaamiskohtaamisiin taiteilijoiden kanssa. Teetän myös tilaustöitä erikseen.

Olen hämmästellyt sitä, että aiemmin isot metsäyhtiöt olivat isoja mesenaatteja maalaustaiteelle, kun taas yritykset nyt vähän karttavat taidetta. Taidesijoituksista on tullut ”ulkopuolisia kustannuseriä”.

Kulttuuriperimä ja sen ylläpito ovat yritysten yhteiskunnallista vastuuta. Taiteen kautta voimaannuttaminen on hyvinvointitekijä, ja taide tuo inspiraatiota työntekijöillekin. Suomen yrityksissä on tässä otettu takapakkia. Ehkä ne vielä palaavat sijoittamaan.

 

Millaisena näet kulttuurin ja taiteen rahoituksen tulevaisuudessa?

Yritysten ja kuntayhteisöjen pitäisi ottaa enemmän yhteiskuntavastuuta. Helsingissä pohditaan taiteen tukirahoituksen lisäämistä. Suomi on ahdingossa taloudellisesti. Toivon kovasti, että se on tilapäistä kipua ja tuskaa, joka on kärsittävä, koska valtio ja velkamme painavat ja luottoluokituksemme on vaarassa. Se on kipua tulevien sukupolvien takia. Suomi on elänyt yli varojensa. Nyt pitäisi ponnistella, tehdä vähän enemmän töitä, jatkaa työuria. Tehdä se yhteisen hyvinvoinnin nimissä, jotta lapsenlapsilla olisi parempi tulevaisuus.

Ollaan luottavaisia suhtautumisessamme kulttuuriin ja taiteeseen.

---

Kuvassa Kyösti Kakkonen isolla rahalla ja osaavalla työllä kunnostetun Rauhalinnansa kuistilla. Kuva: Timo Seppäläinen