Minua taiteilijana ja tutkijana kiehtoo erityisesti paikan yhteys identiteettiin. Olen vakuuttunut siitä, että paikat vaikuttavat siihen, millaisia me olemme, sillä hahmotamme todellisuutta aina jostakin paikasta katsottuna.

Lähdettyäni synnyinseudultani Savonlinnasta opiskelemaan Helsinkiin noin 40 vuotta sitten ei ollut varmaa, säilyvätkö yhteydet kotiseutuun ennallaan.

Punainen lanka – elämän merkityksellisyyttä etsimässä -teoskokonaisuus tuo esiin poikkeuksellisen rohkeiden ihmisten elämäntarinoita yhteisö- ja valokuvataiteen keinoin. Kokemuksiaan ja tunteitaan on avannut 25 eri-ikäistä, eri elämäntilanteissa olevaa pohjoissavolaista.

Musiikki on minulle tie toisten luo. Kaikenlainen ”small talk” on itselleni vaikeaa, ja taipumukseni syvälliseen ihmisyyden ja elämän tutkailuun pääsee oikeuksiinsa uppoutuessani tekemään musiikkia ja kokemuspohjaisia laulunsanoituksia. Musiikin kautta uskallan jakaa sellaisia asioita, joita en muuten arjessa ottaisi esille, vaikka haluaisinkin.

Rakastan ihmisiä. Erityisesti pidän hyvistä keskusteluista. Joskus keskustelu lähtee liikkeelle nopeasti ja etenee vauhdilla. Joskus tuntuu, ettei se ota käynnistyäkseen laisinkaan.

Viime vuosina on ansiokkaasti herätty keskustelemaan kulttuurikentän valtarakenteista, tarkastellen esimerkiksi, jakaantuvatko työmahdollisuudet eri sukupuolia tai taustoja edustavien taiteilijoiden osalta samassa suhteessa kuin ryhmät ovat väestössä edustettuna.

Erään imatralaislähtöisen punavuorelaisen toimittajan tv-ohjelmassa vierailtiin helsinkiläisessä kodissa. Ohjelmassa kohkattiin siitä, miten sitä ollaan niin ullanlinnalaisia, että pitää käyttää sisätossuja.